30.8.2017

9 vuotta rakkautta

Meillä tuli eilen seurustelua täyteen 9 vuotta. Tosin me juhlimme jo toissapäivänä, koska molemmat olimme siinä uskossa, että se oli meidän päivä, kunnes muistettiin miten on asioiden oikea laita. Tämä vuosipäivähomma on siis tärkeää meille, kuten saatte huomata, hehhe.

No ei vaan, mutta kyllähän tässä niin vähän kävi, että ensimmäiset vuodet olin verisesti loukkaantunut jos minua ei lahjoilla muistettu vuosipäivänä. Nyt voin käsisydämellä sanoa, että en tarvitse kuin sanoja. Meillä on yhteiset rahat (oli kyllä silloinkin, on ollut aina), joten sama kai se on (paisti kukat piristää aina, ne on poikkeus! Ja kulta, jos luet tätä, niin joulun ja synttärit saisit kyllä muistaa jatkossakin!!). Tänä vuonna itse en edes muistanut päivän lähestyessä, vaan Toni minua muistutti (tosin siitä väärästä päivästä, haha). En siis itsekään muistanut häntä mitenkään. Ei ainakaan tunnustanut veristä loukkantumista.

Vietimme juhlapäivää niin, että kävimme perheen kesken extempore syömässä kunnolla intialaista ruokaa ja sitten vielä Arnoldsilla donitseilla. Se oli just ihanaa ja parasta. Kyllä meillä ainakin tässä vaiheessa parisuhdetta ne romanttisimmat teot on toisen puolesta kotityön tekeminen tai silittäminen elokuvaa katsellessa. Niin ja ne kauniit sanat sekä kuuntelu. Viimeisin varmaan tärkein, jota minun ainakin pitäisi arjessa vielä hioa.

Viikonloppuna lapsikin menee yökyläilemään ja me saamme vähän aikaa. Tosin menemme ystäviä tapaamaan, mutta sekin on parasta. Ah, nyt juuri tällä hetkellä on meneillään jokin onnellisuuspuuska, kun aloin tätä elämääni tässä ajattelemaan. Kaikki on hyvin ja olen onnellinen. Vaikkakin kirjoittelen tällaista rikkonaista tekstiä, kun arki on palannut elämään ja aivot eivät enää iltaisin ole toimintakykyiset, antakaa anteeksi.

Ensi vuonna on kyllä ehkä pakko ostaa lahja. Tai ainakin muistaa päivä.....

27.8.2017

Tubettaminen

Muutamat sadat ihmiset (ainakin noin YouTuben katselukertojen mukaan) saattavat muistaa, kuinka minä kokeilin tubettamista. Vannoin itselleni, että en koskaan tule niitä videoita piilottamaan, mutta nyt ne ovat kuulkaas kaikki piilossa ja YouTube kanavani huutaa tyhjyyttään. Olen pohtinut videoiden kuvaamista ja YouTubea paljon, kun ihmiset ovat hiljaa valuneet blogimaailmasta sille puolelle ja omakin houkutus on ajoittain kova. Itsekin katselen nykyään enemmän videoita kuin luen blogeja ja noista pienistä omista videoistani, jotka olen jo piilottanut, on jäänyt minulle hauskat muistot, vaikka sitten sinne perhefilmeihin.


En ole ehkä kovin nopea oppimaan tällaisia asioita ja muistan kun bloginkin kirjoittamista aloittelin, niin kirjoitin monta vuotta ensin blogia, jota luki ehkä lähimmät ystäväni eikä kukaan muu. Sitten kun teitä lukijoita jostain ropsahteli, niin silloinkaan en vielä tajunnut verkostoitua ja sen jälkeen sitten asiat kävikin nopeasti. En koe tosin vieläkään kirjoittavani kovin suurta blogia, mutta kyllä teitä siellä ihan mukava määrä on (vaikka kommenttien vaihto on vähentynyt joistakin kulta-ajoista). Minun ei kuitenkaan tarvitse pelätä tulevani kadulla tunnistetuksi, joka on ihan siisti juttu.

Tämä onkin se seuraava kynnyskysymys, joka tulee minun ja vloggaamisen eteen. Olen ymmärtänyt, että YouTuben maailma on a) paljon fanaattisempi ja b) suurempia katselukertoja keräävä, jos hyvin käy. Tavallaan tuntuisi turhalta tehdä vlogeja ilman minkäänlaista vuorovaikutusta, mutta toisaalta ihmismassa pelottaa. Seuraisiko täältä kukaan tuben puolelle, mikäli sinne päätyisin, mietityttää myös. Olen nimittäin arponut paljon tätä asiaa ja arvon edelleen. Viimeisin vloggaamisyritykseni kun kaatui tosiaan siihen faktaan, että kaikelle ei ole aikaa. On joko vlogi tai blogi, molempia ei voi olla kun ei vain aika siihen riitä. Tuntuisi haikealta luopua tästä blogista, mutta toisaalta ajattelen, että ei tämäkään ole missään nimessä koskaan tarkoitettu ikuisesti kestäväksi enkä näe itseäni kiikkustuolissa näpyttelemässä.


Syy, miksi vloggaaminen kiinnostaa myös, on se, että olen kiinnostunut myös videokuvauksesta ja se voisikin tuoda jotain lisäkipinää vähän tähän kuvailuharrastukseen, joka niin on painunut arjessa taka-alalle. Toisaalta olen myös epävarma, että millaista sisältöä haluaisin sitten sinne kanavalleni tehdä ja olisiko se niin mielekästä kumminkaan. YouTubessa todennäköisesti haluaisin tehdä My Day -videoita, haastevideoita ja muuta sellaista "kevyttä". En näe itseäni jakelemassa mielipiteitäni koko maailmalle, heh.

Tämä on ollut asia, jota olen miettinyt pitkään, mutta en ole jotenkin saanut suollettua sitä ulos ja epäonnistumisen pelko, joka kumpuaa jostain sisältäni, on myös vahvasti läsnä. Tykkään siitä, että blogiani luetaan ja seurataan, voin sen myöntää, niin entä jos suljen tämän ja siirryn vlogien maailmaan, enkä löydäkään itselleni paikkaa sieltä? Mietin myös paljon sitä tuben fanaattisuutta ja jos sanon haluavani videoblogata, niin pelkään, että ihmiset luulee minun tavoittelevan jotakin sellaista idolinleimaa, vaikka se ei ole tarkoitukseni. En ole kiinnostunut niistä nuorista katselijoista siellä, vaan haluaisin ihan oman ikäistäni katselijakuntaa. Olisi vain ehkä hienoa vaihtaa tämä kirjoittaminen puhumiseen ja kuvien editointi videoiden muokkaamiseen. En tiedä.


No, mutta tulipas vuodatus. Tähän saa ihan vapaasti heitellä omia näkemyksiään asiasta. Seuraatteko te vlogeja tai seuraisitteko minua tuben puolella? Millaiset videot ovat mielenkiintoisia? Luetteko edelleen paljon blogeja vai onko käynyt kuten minulle eli videot tulee katseltua pyykin ripustuksen lomassa?

22.8.2017

Lapsen kanssa festareilla (Urkult 2017)

Tällaisessa syksyn sateisessa säässä on vielä kiva vähän palata meidän loppukesän lomaan ja reissutunnelmiin (oi jospa olisimme reissussa edelleen!). Meidän kesäreissulle (josta voit lukea myös täältä) sai siis inspiraationsa alunperin viime vuoden matkastamme Urkult -nimisille festareille.


Urkult on folkfestari pienessä Näsåkerin kylässä Ruotsissa. Itse kyllä kuvailisin festareita ennemmin etnofestareiksi, kuten vaikkapa Suomen Faces. Kahden vuoden kokemuksella sanoisin, että Urkultissa ihmiset ovat vastaanottavaisia, iloisia ja ystävällisiä toisilleen. Erityisesti tykkään siitä, kuinka hyvin lapset on otettu huomioon ison leikkialueen kera. Ruoka on myös erinomaista ja paikalla on myös paljon ihania käsityökojuja ja muitakin kojuja. Lisäksi hienoa on mielestäni anniskelukulttuuri, jossa sain alueen sisällä nautiskeltua ostamani oluen lapsen seurassa musiikkia kuunnellen. Ilman, että kukaan katsoi turhan pitkään tai ilman, että olisin nähnyt muitakaan liian päihtyneitä vanhempia.


Hippifestarifiiliksestä huolimatta koen myös, että kävijäkunta on kirjava. Lapsiperheitä, ikääntyviä, vammaisia, nuorisoa jne. Erityisiä hauskoja juttuja on myös pieni juna, joka kulkee alueen ja leirinnän läpi, jolle käy sekä lapset että aikuiset heittämässä läpyjä. Näkyipä junajonossa tosiaan ihan vain aikuisiakin, ilman lapsia. Iloinen vilkutus kuului myös asiaan, jos oltiin kättä pidemmällä. Toinen hieno kokemus oli Night of fire, joka viime vuonna meni minulta ja lapselta vähän ohi, kun en oikein nähnyt ja minulla oli veltto nukkuva lapsi sylissäni. Tänä vuonna oli kokemus ja Burn out punksien show aivan mieletön!


Festareilla meidän leirintä oli kaikista "alkeellisin" koko kesäreissun ajalla, mutta pienen alkujärkytyksen jälkeen selvisimme huusseista, joissa nuorison darra oli havaittavissa, kun alueiden bajamajat oli niin siistejä ja alueella kuitenkin päivämme vietimme. Peseydyimme myös virtaavassa joessa, mikä oli todella virkistävää ja pakotti uimaan ainakin kerran kesän aikana, hehe. Muuten oli siis leirinnässäkin ihan rauhallista nukkua, jos ei lasketa paikallista junttinuorisoa, joiden päätavoite oli ärsyttää nukkuvia hippejä basson jytkeellä autossaan. Tämä loppui kyllä molempina iltoina nopeaan, en tiedä johtuiko poliisista vai ärsytyksestä siihen, että provosointi ei onnistunut.


Musiikkia tuli tänä vuonna kuunneltua enemmän, kun viime vuonna, jolloin olin enemmän sidottu lapseen. Tykkäsin kyllä kaikesta kuulemastani, että senkin puolesta oikein laadukkaat festivaalit. Oikeastaan viehätys on vähän myös siinä, että yksikään artisti ei ole ennestään tuttu. Tänne lähdetään ennemminkin hengailemaan ja hakemaan hyvää fiilistä kuin artistien perässä juoksemaan.

No mutta sellaiset festivaalit lapsen kanssa. Meidän perhe tykkäsi ja lähtee mielellään toisenkin kerran, mikäli se vain on mahdollista. Nämä on T O D E L L A hyvät festivaalit lapsiseurassa, tykkään!

19.8.2017

Pelottaa

Normaalina iltana en todellakaan enää tähän aikaan avaisi tietokonetta, vaan kömpisin hissukseen kohti petiä älypuhelin kourassani (ihan vaan, että kukaan ei luule, että menisin oikeasti ajoissa nukkumaan). Päivän tapahtumien jälkeen en nyt kuitenkaan vain pysty. Totuus on nimittäin se, että tämän päivän tapahtumat Turussa tulevat pyörimään ainakin minun mielessäni kaikkialla minne kuljenkin jatkossa, etenkin julkisilla paikoilla. Minua pelottaa. 

Vanhempana olen huolissani lapseni turvallisuudesta. Tietysti myös muista läheisistäni, mutta kuten jokainen vanhempi tietää, niin erityisesti se oma lapsi on se, jonka vuoksi on huolissaan tässä maailmassa ihan kaikesta. Oma pelkoni ei ole uusi. Silloin kun olin raskaana se alkoi ja ajattelin tietysti, että helpottaa, kunhan lapsi syntyy, mutta vuosi vuodelta se pahenee vain, kun lapsi kasvaa ja alkaa olemaan itsenäisempi. 

Ennen Ruotsin matkaa olin todella ahdistunut, huolissani ja peloissani. Varsinkin kun silmääni osui tieto siitä, että Ruotsin terroriuhka on suuremmalla levelillä kuin Suomen. Tämän päivän teoista en tosin ole seurannut mediaa edes, että oliko kyseessä terroristinen teko vai liittyikö tämä johonkin muuhun, joten ei tehdä olettamuksia. Päätin kuitenkin lähtiessä ylittää pelkoni ja olen iloinen, että tein sen.

Nyt olen kuitenkin jo kolmen kappaleen verran päivitellyt ja vakuutellut pelkotilojani, vaikka se ei ollut tarkoitukseni. Halusin tulla kertomaan kuinka pahoillani myös minä olen tämän päivän tapahtumista sekä sen, että miten minä aion nyt näiden uusien tapahtumien valossa toimia toisin elämässäni.

EN MITENKÄÄN. (paitsi ehkä rakastaa rakkaimpiani avoimemmin!)

Tähän tahdon pyrkiä. Minua pelottaa, mutta en voi ennustaa elämää enkä voi lakata elämästä normaalia elämääni pelon vallassa. En myöskään aio alkaa rasistiksi enkä toivo rajojen sulkemista. Toivon, että energiaa käytettäisi sen sijaan palveluiden parantamiseen ja muiden hyväksymiseen. (Minun näkemykseni ovat aika samankaltaiset kuin Valkoinen raivo -dokumenttielokuvan loppusanoissa, joissa viitataan kuinka sama ilmiö kuin koulukiusaamisessa voi tapahtua maahanmuuttajien kanssa. Katsoin elokuvan kauan sitten, mutta se jäi mieleeni vahvasti.)

Tahdon lähettää paljon halauksia, valoa ja voimaa Turkuun ja kaikille tähän kamalaan tapahtumaan joutuneille <3

16.8.2017

Parhaat reissutavarat

Me ei olla tällä tavalla perheenä retkeilty oikein koskaan ja epäilen, että siellä kaikki lukijatkaan eivät ole ja nyt tämän kahden viikon telttailun jälkeen voin lämpimästi suositella. Meille ainakin tällainen leirintäalueella telttailu kävi kivasti, kun saa nukkua ulkona, mutta kuitenkin kaikki on helposti saatavilla leirintäalueiden palveluista. Ruotsi etenkin oli todella hyvä maa telttailla, kun leirintäalueita tuli vastaan jatkuvasti ja paikkoja sai edullisesti (ja vähän kalliimminkin). Me maksettiin telttaöistä 180-300 kr per yö. Pääsääntöisesti kuitenkin jotain 200 kr luokkaa. Se on siis suunnilleen pari kymppiä euroissa. Tämän lisäksi kaikki leirintäalueet tuntuivat tarvitsevan Camping Key Europe -korttia, joka me ostettiin ensimmäisestä leirintäpaikasta ja se maksoi alle 20€, en nyt tarkkaa hintaa muista. Sen voi ostaa kyllä valmiiksi Suomestakin, jos tahtoo. No mutta se telttailusta ja leirintäalueista, haluan nimittäin nyt listata tähän meidän suosikki tavarat leirielämässä, ainakin näin leirintäalueilla. Katsotaan sitten vaikka myöhemmin elämässä, jos ihan metsään uskaltaisi mennä, hehe.

Kosteuspyyheet. Siis ne millä pestään vauvanpylly. Meillä oli mukana myös käsidesi, jota ei käytetty kertaakaan, mutta pyllypyyhkeet, niillä kyllä käsiä (ja naamaakin) pestiin! Hajuttomat parhaita.


Retkikeitin (ja kahvipannu). En edes tiennyt ennen reissuunlähtöä, että saako niitä leirintäalueilla käyttää ja tuo meidän keitin ei oikeastaan ole edes Trangia, vaan joku muu, jonka olen ostanut monta vuotta sitten kirpputorilta alle 5€:lla. JA SE OLI LOISTAVA. Ensinäkin tykkäsin tämän käytöstä ehkä jopa enemmän kuin Trangian, jota joskus koulussa käytimme villeinä teinivuosinani (Partaharjun opisto, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto). 


Oleellisesti retkikeittimeen liityviä muita mukana olleita asioita, joita oli kiva, kun oli jo mukana Suomesta, oli astiat ja ruokaa. Meillä oli kaikille lautanen, lusikkahaarukat ja mukit. Sitten oli vielä semmoinen yksi pieni keittiöveitsi, joka oli kätevä myös monessa muussa asiassa, true-retkeilijän valinta tämän tilalle olisi varmaan puukko. Ruokia meillä oli Suomesta jo ostettuna kaurahiutaleita, eväskeksejä ja -patukoita, pussipastaa, soijarouhetta ja kahvia. Se oli hyvä setti alkuun.

Juuttinaru. Toimi hyvin tarvaroiden pakkauksessa tiiviisti, pyykkinaruna, teltan oven asettelussa ym. Oli kyllä hyvä idea ottaa tämä, kiitos rakas puolisoni, en olisi itse hoksannut.


Telttaeteinen (niin ja teltta, makuupussit ja -alustat, petauspatja jne. mutta ei lähdetä nyt tähän). Siis ihan tavallisessa neljän hengen kupoliteltassa olen tähän ikään mennessä nukkunut ja sillä retkeillyt, mutta nyt teltallinen eteinen sulatti sydämeni! Oli niin kätevää, kun sai hengailla lapsen nukahdettua tai vesisateella jossakin ja teltan sisätilat pysyivät muruttomina, kun ruokailimme eteisessä. Eihän tuo mikään erämaateltta ole, mutta tähän oikein oiva.

Vesitonkka. Yksi parhaista jutuista oli siis ihan sellainen kertakäyttöinen vesitonkka, jota täyttelimme koko reissun, niin, että vaikka vesipisteelle olisi ollut matkaa, niin meilläpä ei teltalla vesi päässyt loppumaan!


Tuikkukynttilät (led) ja aurinkokennoinen led-valo. No siis pimeät illat ja taskulamppu valaisee ehkä vähän turhan tarkasti yhteen kohtaan. Mahdollisti korttipelit iltaisin ja muut hengailut.


Neliöliina. Okei, myönnän, minä olin kotona rattaiden kannalla. Etenkin koska toi neliöliina ei oikeesti ole kai mikään lapsimallinen (vaan vauva), mutta sattui olemaan ainoa kantoväline kotonamme. Lapsi kuitenkin viihtyi siinä paremmin kuin hyvin ja se ei vienyt tavaroissa turhaa tilaa (kuten suotta pakatut rattaat, joita käytettiin yksi kerta koko kahden viikon aikana ja sekin aika turhaan). Jos vaan perheestä löytyy kantajia, niin kyllä tuollaiset on reissussa paljon parempia. Saatiin festareilla lapsikin kannettua helposti telttaan nukkumaan.


Reppu!! Siis vaikka pakkaa kaikki tavarat muuten rinkkoihin ja muihin kasseihin, niin pienempi "päiväreppu" on niin tarpeellinen. Mekin tarvittiin tota kaikissa lapsiperhekohteissa ja festareilla. Toi Burtonin reppu on sitä paitsi paras, kun tuohon "skeittilautataskuun" saa tungettua kivasti kaikkea muuta mitä siihen kuuluu oikeasti.


Saappaat. No siis ei edes ollut märkää maassa, mutta varautuminen best ja ne oli helppoa pujottaa jalkaan vessakäynneille yöllä ym. Pitkässä heinikossakin on kivempi kävellä saappaissa.

Viltit/täkit/kaikki semmoinen villainen ja lämmin. Meillä oli mukana makuupussien lisäksi yksi peitto ja kaksi vilttiä ja niille oli kyllä todellakin käyttöä kylminä öinä, vaikka päivät oli lämpimiä. Iltaisin oli myös kiva kääriytyä vilttiin hörppimään teetä (lue: olutta).

..Sellaisia tarvikkeita tuli minulle mieleen, että mitkä oli kaikista tarpeellisimpia tavaroita meille reissulla, toivottavasti tästä oli jotain hyötyä teille. Tai toivottavasti se edes täytti uteliaisuutenne, hehe.

12.8.2017

Reissun lapsiperhekohteet

Meidän Ruotsin reissu muuttui alkuperäisistä suunnitelmista aika paljon ja alun perin koko innostus matkailuun Ruotsissa lähti Urkultista ja sen jälkeen Peppi Pitkätossusta, kun tuo meidän perheen pienin on aika kova fani (ja tykkään minäkin). Vähän siinä sitten arvottiin vaihtoehtoja ja mietittiin, että missä sitä Peppiä voisi tavata ja löydettiinkin Astrid Lindgrens Värld, jossa olisi kaikkea ihanaa muistakin saduista ja päätettiin lähteä kohti Vimmerbytä.

Muita lapsiperhekohteita matkallamme oli Kolmården, jonka olin aluksi ajatellut hylätä eettisistä syistä, mutta sinne päädyimme sitten kuitenkin tästä huolimatta. Lisäksi kävimme Sundsvallissa Himlabadetissa, joka oli pieni paikallinen vesipuisto/kylpylä. Suomen puolella kävimme vielä Powerparkissa. Nyt ajattelin vähän kertoa meidän kahden aikuisen ja yhden neljä vuotiaan kokemuksia näistä paikoista.


Aloitetaan vaikka tällä tavalla kronologisessa järjestyksessä eli aloitimme reissumme Kolmårdenista, jonne ajelimme vielä samana päivänä, kun laivamme saapui aamukymmeneltä Tukholmaan. Minä ensinäkin olin jännittänyt hulluna autolla ajoa Tukholmassa ja miten löydämme perille minnekään koskaan, mutta meillä toimikin netti niin helposti navigoimme perille ilman yhtään pysähdystä. Olin tehnyt lounaaksi uunimunakasta meille jo Suomessa, jonka olin survonut kylmälaukkuun, joten pystyimme lounastamaan autossa ennen eläinpuistoa. Luulin, että lapsemme olisi ollut enemmän kiinnostunut eläimistä eläinpuistossa, mutta huomion vei ennemminkin Bamsen maailma ja sen vuoristorata ja muut härpäkkeet kuin eläinten toljottelu. Toisaalta hyvä näin, niin tiedämme jatkossa, että eläintarhoja voi välttää. Olin ajatellut siis välttää tätäkin, mutta jotenkin ajattelin, että tuolla on sentään ihan hyviäkin oloja niillä eläimillä sekä tekevät luonnonsuojelutyötä, mutta olihan siellä joitakin eläimiä aika surullista katsella ja mielelläni vaihdan nämä eläinkokemukset sitten vaikka joihinkin kotieläinpihoihin. Kuitenkin, jos eläintarhassa vielä kävisin, niin kyllä menisin sata kertaa mieluummin tänne kuin vaikka Korkeasaareen. Tämä perustuu omaan fiilikseeni vain, en tiedä asioista oikeasti mitään, joten älkää lynkatko..

Heti seuraavan päivän kohteemme oli Astrid Lindgrens Värld Vimmerbyssä, joka oli alkuperäinen kohteemme. Olin saanut kohteesta ehkä hieman eri käsityksen aiemmin kuin mitä se piti sisällään. Paikassa oli todella paljon hienoja lavasteita, joissa sai leikkiä, kun ei ollut näytelmiä, mutta muuten koko paikka perustui aika pitkälti juuri niihin ruotsinkielisiin näytelmiin. Näitäkin oli toki ihan viihdyttävää katsella, vaikka ei niin paljon ymmärrettykään, mutta varmasti olisi saanut paljon enemmän irti, kun olisi ymmärtänyt enemmän. Lisäksi olisimme toivoneet, että näytelmien jälkeen hahmojen kanssa olisi voinut vaikka kuvauttaa itsensä, mutta esim. itse Peppi sen sijaan leikitti lapsia jotenkin mitä emme oikein ymmärtäneet, haha. Pohdimme muutenkin sitä, että olisi ollut kiva, jos olisi ollut enemmän jotakin tekemistä ja virikkeitä, eikä vain hienoja hoodeja. Tykkäsimme kuitenkin niistä pienistä virikkeistä, kuten "älä koske maahan" -rata ja heiniin hyppely sekä puisto ja sen liukumäet. Voi olla myös, että olimme liian ylivirittyneitä tämmöiseen erityyppiseen paikkaan ja siksi tämä ilmeni meille hieman pettymyksenä, sillä paikka oli kyllä kaunis!


Himlabadet tuli reissullemme extempore ja viikon telttailun jälkeen nautimme siellä pulikoinnista kyllä kerrakseen. Itse paikka ei siis todellakaan ollut hienoin tai virikkeellisin kylpylä tai vesipuisto, jossa olemme käyneet, mutta näin kesällä ulkoaltaan kera se oli kyllä ihan todella miellyttävä kokemus. Sisällä oli siis pieni lasten puoli, villivirta, pieni kiipeilyseinä, kolme isompaa liukumäkeä sekä porealtaita. Ulkona oli maauimala, jonne olisi päässyt myös pelkästään pienempään hintaan, mutta kun sisäänpääsy molempiin oli muistaakseni alle 15€ per aikuinen, niin olimme tyytyväisiä. Erilliseen hintaan olisi päässyt kokeilemaan myös sellaista surffausjuttua (simulaattoria?), jonne alun perin ajattelin mennä, mutta kun päädyin ostamaan unohtuneiden uikkareiden tilalle bikinit, niin jätin sitten kuitenkin varmuuden vuoksi väliin siellä könyämisen. Täältä ei ikävä kyllä ole kuvia, koska... No vesi.

Viimeinen kohteemme oli Powerpark, jonka päätimme vasta reissussa, kun totesimme, että emme olleet käyneet huvipuistoissa koko kesänä. Päätökseen vaikutti myös lapsen innostus vuoristorataan eläinpuistossa. Powerpark olikin enemmän kuin nappivalinta. Varsinkin, kun päädyimme sinne arkipäivänä, jolloin oli luvattu sadetta koko päiväksi. No eipä satanut ja jouduttiin jonottamaan ehkä yhteen laitteeseen koko päivänä. Itse tykkäsin todella paljon aikuisten tarjonnasta puistossa, vaikka aina kaipaisin jotakin vielä hurjempaa. Hauskaa oli myös Powerparkin työntekijöiden "kirjavuus" siinä missä meille tuttu Särkänniemi on profiloitunut nuorten innokkaiden naisten ja miesten työpaikoiksi, niin Powerparkin työntekijöitä tuntui olevan vähän leveämmällä ikähaitarilla ja persoonallisimmilla tyyleillä. Eräskin vanhempi herrasmies, joka puki lapsellemme kengät jalkaan pomppulinnan jälkeen (vaikka hän osaisi itsekin) oli niin herttainen. Sitä pohdimme, että neljä vuotiaalle olisi varmasti voinut olla vähän jännempiäkin laitteita, mutta kyllä hän oli koko päivän menossa näihinkin innoissaan. Voisin kuvitella itse valitsevani Powerparkin toisenkin kerran ja me tykkäsimme paikasta. Powerparkkiin mennessä unohdin kameran autoon, mikä oli vähän harmillista, mut toisaalta hyvä, koska se olisi hidastanut matkaani laitteisiin.

Sellaisissa paikoissa tuli käytyä tänä kesänä. Tulen vielä kertomaan reissusta lisää muissa merkeissä. Ainakin festaripostaus pitää tehdä ja ajattelin listailla myös tärkeimpiä reissutarvikkeitakin! Maanantaina pitäisi aloittaa myös opiskeluja taas tällä tavoin kesän jälkeen, ääh.

10.8.2017

Me olemme kotona

No siis ensinäkin KOTONA OLLAAN (vaikka mieli ei tekisi)! Meillä oli ihan M A H T A V A reissu, vaikka ennakkoon ihan oikeasti tosissaan vähän pelkäsin, että mitä siitä tulee, kun puretaan ja kasataan telttaa jatkuvasti ja ollaan koko ajan yhdessä, kun arjessa on totuttu ehkä ovella moikkaamaan. Suotta jännitin, sillä niinhän se on, että enemmän niitä kiukkuisia arkihetkiä syntyy juuri siksi, kun ei keretä ollenkaan näkemään toisiamme ja keskustelemaan. Nyt sille oli hyvin aikaa kun ei ollut nettiä eikä akkua sen pahemmin ja autossakin istuttiin tiiviisti. Voin vain suositella tällaista reissua. On tosi outoa olla nyt kotona.

Säät suosi meitä mahdottoman paljon, nimittäin törmättiin reissullamme ehkä kolmeen sateeseen, joista yksi oli ihan täällä Suomessa Kalajoen leirintäalueella, jossa vietimme viimeisimmät kaksi yötä reissusta. Kilometrejä autolla taisi vahingossa taittua ainakin 1000 km enemmän kuin mikä oli alkuperäinen suunnitelma ja telttaakin liikuteltiin tiiviimmin. Leirintäalueet kävivät tutuiksi ja retkikeittimen käyttö on sujuvampaa kuin koskaan aiemmin. Nukuimme siis 13 yötä teltassa ja yhden vuokramökissä, jos nyt oikein laskin. Se meni suunnitelmien mukaan, sillä suunnitteilla oli, että varaa on yhteen tai kahteen mökkiyöhön, jos alkaa telttailu väsyttämään. Ja näin sitten tehtiin, kun oltiin illalla myöhään perillä ja maa oli märkä juuri sataneen veden vuoksi ja kun leirintämökki oli todella halpa. Se oli hieno yö se. Oli wifi (tai kuten lapsi sanoo fifi), ladatut puhelimet, valo, vedenkeitin ja ooh, mitä kaikkea.

Kaikista hienointa oli kuitenkin taas festareilla, vaikka leirinnän olosuhteet huusseineen ja joessa peseytymineen oli kaikista alkeellisinta. Ei varmasti tullut yhdestäkään suihkusta yhtä puhdas olo, kun joessa pulahtamisesta. Muu perhe kävi vielä autosaunassa, mutta itse olin pihi ja nautiskelin vain luonnonvesistä. Oli ihanaa saada viedä puoliso festareille, jotka olivat tänä vuonna vielä paremmat, kuin silloin viime vuonna, kun hän ei ollut mukana. Tähän vaikutti tietysti paljon lapsen hoidon jakaminen ja se, että pystyi itsekin rentoutumaan paremmin festaritunnelmaan ja kuuntelemaan enemmän musiikkia. Urkult on erityisen hieno tapahtuma mielestäni siksi, että ihmiset siellä ovat niin iloisia ja lempeitä koko ajan. Lapset eivät ole tiellä, toisin kuin Suomessa festareilla. Huh, mutta hienoa oli. 

Palailen reissukuulumisiin enemmän vielä paremmin, kunhan olemme kotiutuneet paremmin, nyt laitan tähän vain yhden reissukuvan (joita on muuten paljon tulossa!). Tämä on ainoa, jossa olimme koko perhe. Palaan pian!