26.6.2017

YLLÄTYSMATKA

Olen muistaakseni aiemminkin puhunut täällä hävinneestä matkailuvietistäni lapsen synnyttyä, joka kuitenkin hieman nosti päätään viime kesän Ruotsin reissun aikana. Ihan niin paljon, että tällä kertaa aiomme mennä vähän isommin ja pidemmin Ruotsiin. Kuitenkin nyt on tapahtunut jotain  muutakin mullistavaa tällä rintamalla, nimittäin yllätysmatka. Heti kun tämä tuli puheeksi äitini ja siskojeni kanssa, niin päätin olla YOLO (vaikka uskon kyllä muihin juttuihin kuin yhteen elämään) ja hypätä matkaan, vaikka jänskätti. Siitä sitten tuumasta toimeen ja passeja hakemaan, ne onneksi tulivat jo.

Homman nimi nimittäin on sellainen, että ylihuomenna suuntaamme kuuden hengen porukalla nokkamme kohti Latviaa ja Jormalaa.. eiku Jurmalaa ja 30 km pitkää biitsiä. Homma vaikutti oikein houkuttelevalta sitä varatessamme, mutta nyt kun katson, niin toivoisin tälle meidän rantalomalla sitä, että tuo säätiedotuksissa väijyvä ukonilma pysyisi poissa. Niin tai toisaalta, olisihan sekin varmaan aika magee näky merellä! Yövymme paikallisessa SPA-hotellissa, mutta itse odotan lähinnä paikallista ruokakauppaa. Parasta ulkomaillahan on nimittäin paikalliset ruokakaupat, jotka kätkee sisäänsä ihmeellisiä asioita. On myös kiva viettää porukalla aikaa, vaikka juuri juhannuskin vieteltiin.

Yritin Facebookin ryhmistä kysellä Jurmalasta kokemuksia, mutta en saanut yhtäkään vastausta, joten luottaminen oli omiin googlauksen tuloksiin! Nyt olisin myös erittäin kiinnostunut kuulemaan, jos siellä lukijoissa sattuu olemaan yksikään Jurmalassa käynyt tai joku joka on Jurmalasta joskus kuullut. Kertokaa kaikki tietonne!

Itse olen aiemmin käynyt vain vieressä Riikassa, mutta tunnelmat eivät olleet silloin oikein lapsiperheille sopivia, hehe... Pistetään nyt pari matkakuvaakin sieltä..

4 kommenttia:

  1. https://www.facebook.com/places/Mita-tehda-paikkakunnalla-Jurmala/110296542331123/

    VastaaPoista
  2. Kävin kans Riikassa viime kuussa ja tykästyin paikkaan. Harmillista oli ettei keritty käymään Jurmalassa mitä kovasti kuultiin kehuttavan. Tarkoitus olis kans joskus vielä mennä sillai että sinnekin kerkeis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie taas ajattelisin tuon Jurmalan matkan jälkeen, että oispa kiva käydä Riikassakin joskus taas :) Jurmala oli oikein idyllinen, suosittelen!

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!