21.9.2017

Minulla oli kesälle 12 toivetta... Miten meni?

Sen lisäksi, että syyskuuni on ollut ERITTÄIN epäaktiivinen täällä, huomasin, että en ole päivittänyt lainkaan kesän toivelistani toteutumista, vaikka syksy on jo pitkällä. Nyt onkin oiva aika avata vähän tätä kirjoitusblokkia tässä tämän avustetun tekstin kanssa, eli kesän toivelistani, jonka tein tuossa toukokuun lopulla hyvissä ajoin. Täältä tulee siis. Värikoodasin tämän homman niin, että vihreät on toteutuneita juttuja ja punaiset puolestaan eivät menneet ihan putkeen. Kaikki postauksen kuvat on kuvannut Raisa Taurinka.


1. Ulkoilma-akroilua! Toteutumisen onnistumiseksi en nyt rajaa tätä mitenkään, sanon vain, että paljon ja kaikki apinointi lasketaan. Lapsikin alkaa viihtyä ulkosalla omissakin leikeissään, niin siinähän vapautuu aktiiviselle äidille hyviä jumppahetkiä. 
Voisin sanoa tämän totetutuneen, vaikka toteutumisprosentti olisi voinut suurempikin olla. Monia akroapinointitreenejä oli monella nurtsilla ja muuallakin. Kuvia ja videoita näistä osasta löytyy Instagramin puolelta (peikkopaprika).

2. Valmis oppari. Hei pliis tämä jo alkukesästä, ettei menisi ihan stressaamiseksi koko homma.
Jos ei puhuta tästä mitään? Väri kertoo kaiken.

3. Meidän "yhteisöperheen" (keksin termin juuri) perheretki Puuhamaahan! Tätä on suunniteltu. Isompi auto lainaan ja meidän kuusi henkinen porukka reissuun, jee kivaa!
Puuhamaahan lähdettiin ja päädyttiin Vantaan SuperParkkiin, koska vettä tuli kuin.. Suomen kesässä yleensä.


4. Kesäretki Ruotsiin. Ostin jo laivalipun, mutta ostin myös varuiksi 5€:n peruutusturvan. Pessimisti ei pety, hehe.
Ja tämä oli paras reissu ikinä!! Tunsin ihan olevani vastuullinen perheen äiti kesälomalla!! ...Eikun hetkinen, sitähän olinkin kai. Ja hei Latviassakin käytiin!

5. Piknikkejä ja uimarantaa. Nämä voi nivoa yhteen: PALJON ULKOILUA. Toivon viettäväni sisällä mahdollisimman vähän aikaa.
No ei ollut kyllä siinä määrin, mitä minä toivoin. Toki oltiin paljon ulkona, mutta en muista olleeni kuin yhdellä piknikillä ja silloinkin syötiin noutoruokaa ja oli kylmä, heh. Ruotsissa tuli toki ulkoiltua paljon, mutta sitä en nyt laske tähän kohtaan.

6. Piknikki kera alkoholin. Toivoisin voivani viettää myös jonkin ihanan aikuisten hetken, jolloin olisi evästä ja viintä ja ihania ihmisiä <3
Rehellisesti sanottuna oloni on sellainen, että uskomatonta, jos tämä ei muka toteutunut. En vain millään muista, että näin olisi käynyt. Tuntuu kuitenkin, että aika paljon sain kesällä myös omaa aikaa kera ystävien sitten kuitenkin. En vain juuri näissä merkeissä.

7. Karkaaminen jonnekin maalle. En vielä tiedä kohdettani, mutta potentiaalisia vaihtoehtojahan on olemassa monia, mutta olisi kivaa, jos koko kesä ei ihan vain kaupungissa menisi.
Yhtä yötä kaverin luona maalla en nyt laske tähän, enkä sitä Ruotsissa reissailua. Ei me oikein käyty missään maaseudulla sillä tavalla, kuten olisin toivonut. Ehkä se on tavoite sitten ensi kesänä. Tai talvella.




8. Ystävien kanssa ajan viettäminen. Tässä talven härdellissä ei jälleen ole ollut tarpeeksi aikaa ystäville, joten tahtoisin nyt kesällä heille sellaista meiltä tarjota.
Sanotaan näin, että ihan tällä lailla perheellisesti maltillisissa määrissä pysyi tämä ystävien tapaaminen, mutta koska sitä tapahtui kuitenkin todella paljon enemmän kuin arkena, niin laskettakoon se tapahtuneeksi.

9. Ajan antaminen parisuhteelle. No, sama selitys kuin ylemmässä, hehe.
Ei nyt ehkä mitenkään treffeillä olla käyty, mutta lautapelejä on esimerkiksi tullut pelailtua lapsen nukahdettua ja muutenkin on vietetty aikaa myös yhdessä. Ruotsin reissu oli iltaisin ilman internettiä todella hyvä juttu parisuhteen näkökulmasta. Paljon hienoja hetkiä!

10. Laitan tämän listaani, vaikka en voi tähän vaikuttaa, mutta PALJON aurinkoisia päiviä. Tätä ei varmaan tarvitse selittää. Toivon vaan, että saisin kaiken energian siitä imettyä itseeni, jotta jaksaa sitten taas talven tallata.
Ei kyllä yltänyt omiin kriteereihin.




11. Sairaan hyvien 4 -vuotis juhlien viettäminen. APUA, siis jo neljä!!
Erityisen tyytyväinen olin siihen, että päätimme vuokrata toisen tilan juhlille, jolloin ei tarvinnut siivota kotona ja kaikki mahtuivat pöydän ääreen. Enempää en olekaan juhlista tännekään jakanut, mutta ihan vain koska unohdin ottaa kuvia. 

12. Asukuvien ottaminen. Kuten olemme kaikki saattaneet huomata, niin asukuvat ovat hipsineet takavasemmalle talven tullessa, joten heidän on vihdoin aika kaivautua taas esiin!
On ollut sellainen kausi, että vaatteet eivät ole tuntuneet kivoilta, joten on ne jäänyt kuvaamattakin sitten täysin.

Eipä ollut kummoinen kesän onnistuminen tämän listan perusteella, mutta kerrottakoon, että Ruotsin reissu oli koko kesän kohokohta ja pelasti paljon kylmältä ja märältä kesältä. Luulin, että kahden viikon reissailun jälkeen oltaisiin jo aneltu sänkyä ja kotia, jossa nukkua, mutta ehei, oltaisiin oltu pidempään, jos olisi vain ollut mahdollista. Oli kyllä unohtumaton reissu ja kesä noin muutenkin. Ensi kesän kuvioista ei olekaan sitten mitään tietoa, kun en tiedä olenko töissä vai missä silloin, hui.

11.9.2017

Olen ollut terveesti itsekäs, nyt olen taas täällä

Täällä olen, kaikki hyvin. Niinhän siinä sitten kävi, että arki imaisi mukanaan ja runosuoneni ei ole varsinaisesti sykkinyt tälle puolelle. Saati että olisin ottanut yhtäkään valokuvaa edes. Sen sijaan olen opetellut neulomaan vältellessäni opinnäytetyötä ja sitten kuitenkin lopulta olen pakottanut itseni senkin pariin. Voihan kirjoitteluvaikeudet. Tuntuu, että ajatus kirjoittelusta sekä tänne, että opparin puolelle tuntuu vähän haastavalta. Tänne en kuitenkaan tahdo pakottaa itseäni, koska tämähän on minun harrastus ja täten kiva juttu, eikä pakote. Pitää vaan löytää motivaatio uudelleen. 

Onneksi tämä taantumavaihe ei ole suinkaan bloggaushistoriani ensimmäisiä, joten uskon selviäväni tästäkin. Uuteen arkeen asettuminen (olen työharjoittelussa) on aina hiukan jännittävää ja kuluttavaa niin, että mieluiten käyttää sitten sen vapaa-ajan rentouttaviin asioihin ja viettää aikaa myös perheen kanssa. Totta puhuen olen tänä syksynä istunut myös tietokoneella vähemmän kuin vuosiin sekä nauttinut pitkistä yöunista menemällä ajoissa nukkumaan. Se on tehnyt mielelle hyvää näissä pimenevissä päivissä.

Tänään kävin myös yksin kävelyllä metsässä. Se oli ihan huippujuttu. Minun ei tule yleensä poistuttua yksin kotoa minnekään ilman, että on oikeasti joku meno. Nyt kun ei ole ollut itsellä jumppakortteja minnekään, niin ei olekaan sitten tullut arkena lähdettyä minnekään. Tänään sen tajusin ja lähdin sinne kävelylle, vaikka ajatus ei alkuun houkutellut. En oikein välitä kävelystä yksinäni, seurassa se menettelee. Suoritinkin lenkin omaan tyyliini eli kävelin melko pienen lenkin, mutta apinoin nojapuilla lenkkipolun varrella ja seisoskelin käsilläni puita vasten. Vielä kotipihassa heittelin parit kärrynpyörät. Ah, olipas ihanaa.

Suosittelen siis lämpimästi teille kaikille muillekin sellaista tervettä itsekkyyttä välillä: oma aika ilman sen suurempia syitä, vain itselle. Lämpimät suosittelut myös akrobatiapölöilylle sekä neulomiselle. Yksi päivä myös lauloin yksin kotona viisitoista minuuttia kun piti tehdä opparia, ah sekin oli niin voimaannuttavaa. Teini-ikäisenä lauloin paljon yksin, sitten se jäi jonnekin kun meitä olikin yhtäkkiä kaksi, kun tavattiin Tonin kanssa. Suositus siis myös sille. OOOH JA NIILLE YÖUNILLE! Mene nukkumaan!

Eipä kai minulla sitten muuta tällä kertaa. Ihan vain kuulumisia. Yritän löytää uusia tulokulmia blogiin sekä inspiroitua niin, että tällaisia saamarin taukoja ei pääsisi syntymään, mutta koska en ole robotti, en voi luvata mitään. Blogi ja te lukijat, olette kyllä mielessäni joka päivä. Kuva Ruotsin reissulta.


30.8.2017

9 vuotta rakkautta

Meillä tuli eilen seurustelua täyteen 9 vuotta. Tosin me juhlimme jo toissapäivänä, koska molemmat olimme siinä uskossa, että se oli meidän päivä, kunnes muistettiin miten on asioiden oikea laita. Tämä vuosipäivähomma on siis tärkeää meille, kuten saatte huomata, hehhe.

No ei vaan, mutta kyllähän tässä niin vähän kävi, että ensimmäiset vuodet olin verisesti loukkaantunut jos minua ei lahjoilla muistettu vuosipäivänä. Nyt voin käsisydämellä sanoa, että en tarvitse kuin sanoja. Meillä on yhteiset rahat (oli kyllä silloinkin, on ollut aina), joten sama kai se on (paisti kukat piristää aina, ne on poikkeus! Ja kulta, jos luet tätä, niin joulun ja synttärit saisit kyllä muistaa jatkossakin!!). Tänä vuonna itse en edes muistanut päivän lähestyessä, vaan Toni minua muistutti (tosin siitä väärästä päivästä, haha). En siis itsekään muistanut häntä mitenkään. Ei ainakaan tunnustanut veristä loukkantumista.

Vietimme juhlapäivää niin, että kävimme perheen kesken extempore syömässä kunnolla intialaista ruokaa ja sitten vielä Arnoldsilla donitseilla. Se oli just ihanaa ja parasta. Kyllä meillä ainakin tässä vaiheessa parisuhdetta ne romanttisimmat teot on toisen puolesta kotityön tekeminen tai silittäminen elokuvaa katsellessa. Niin ja ne kauniit sanat sekä kuuntelu. Viimeisin varmaan tärkein, jota minun ainakin pitäisi arjessa vielä hioa.

Viikonloppuna lapsikin menee yökyläilemään ja me saamme vähän aikaa. Tosin menemme ystäviä tapaamaan, mutta sekin on parasta. Ah, nyt juuri tällä hetkellä on meneillään jokin onnellisuuspuuska, kun aloin tätä elämääni tässä ajattelemaan. Kaikki on hyvin ja olen onnellinen. Vaikkakin kirjoittelen tällaista rikkonaista tekstiä, kun arki on palannut elämään ja aivot eivät enää iltaisin ole toimintakykyiset, antakaa anteeksi.

Ensi vuonna on kyllä ehkä pakko ostaa lahja. Tai ainakin muistaa päivä.....

27.8.2017

Tubettaminen

Muutamat sadat ihmiset (ainakin noin YouTuben katselukertojen mukaan) saattavat muistaa, kuinka minä kokeilin tubettamista. Vannoin itselleni, että en koskaan tule niitä videoita piilottamaan, mutta nyt ne ovat kuulkaas kaikki piilossa ja YouTube kanavani huutaa tyhjyyttään. Olen pohtinut videoiden kuvaamista ja YouTubea paljon, kun ihmiset ovat hiljaa valuneet blogimaailmasta sille puolelle ja omakin houkutus on ajoittain kova. Itsekin katselen nykyään enemmän videoita kuin luen blogeja ja noista pienistä omista videoistani, jotka olen jo piilottanut, on jäänyt minulle hauskat muistot, vaikka sitten sinne perhefilmeihin.


En ole ehkä kovin nopea oppimaan tällaisia asioita ja muistan kun bloginkin kirjoittamista aloittelin, niin kirjoitin monta vuotta ensin blogia, jota luki ehkä lähimmät ystäväni eikä kukaan muu. Sitten kun teitä lukijoita jostain ropsahteli, niin silloinkaan en vielä tajunnut verkostoitua ja sen jälkeen sitten asiat kävikin nopeasti. En koe tosin vieläkään kirjoittavani kovin suurta blogia, mutta kyllä teitä siellä ihan mukava määrä on (vaikka kommenttien vaihto on vähentynyt joistakin kulta-ajoista). Minun ei kuitenkaan tarvitse pelätä tulevani kadulla tunnistetuksi, joka on ihan siisti juttu.

Tämä onkin se seuraava kynnyskysymys, joka tulee minun ja vloggaamisen eteen. Olen ymmärtänyt, että YouTuben maailma on a) paljon fanaattisempi ja b) suurempia katselukertoja keräävä, jos hyvin käy. Tavallaan tuntuisi turhalta tehdä vlogeja ilman minkäänlaista vuorovaikutusta, mutta toisaalta ihmismassa pelottaa. Seuraisiko täältä kukaan tuben puolelle, mikäli sinne päätyisin, mietityttää myös. Olen nimittäin arponut paljon tätä asiaa ja arvon edelleen. Viimeisin vloggaamisyritykseni kun kaatui tosiaan siihen faktaan, että kaikelle ei ole aikaa. On joko vlogi tai blogi, molempia ei voi olla kun ei vain aika siihen riitä. Tuntuisi haikealta luopua tästä blogista, mutta toisaalta ajattelen, että ei tämäkään ole missään nimessä koskaan tarkoitettu ikuisesti kestäväksi enkä näe itseäni kiikkustuolissa näpyttelemässä.


Syy, miksi vloggaaminen kiinnostaa myös, on se, että olen kiinnostunut myös videokuvauksesta ja se voisikin tuoda jotain lisäkipinää vähän tähän kuvailuharrastukseen, joka niin on painunut arjessa taka-alalle. Toisaalta olen myös epävarma, että millaista sisältöä haluaisin sitten sinne kanavalleni tehdä ja olisiko se niin mielekästä kumminkaan. YouTubessa todennäköisesti haluaisin tehdä My Day -videoita, haastevideoita ja muuta sellaista "kevyttä". En näe itseäni jakelemassa mielipiteitäni koko maailmalle, heh.

Tämä on ollut asia, jota olen miettinyt pitkään, mutta en ole jotenkin saanut suollettua sitä ulos ja epäonnistumisen pelko, joka kumpuaa jostain sisältäni, on myös vahvasti läsnä. Tykkään siitä, että blogiani luetaan ja seurataan, voin sen myöntää, niin entä jos suljen tämän ja siirryn vlogien maailmaan, enkä löydäkään itselleni paikkaa sieltä? Mietin myös paljon sitä tuben fanaattisuutta ja jos sanon haluavani videoblogata, niin pelkään, että ihmiset luulee minun tavoittelevan jotakin sellaista idolinleimaa, vaikka se ei ole tarkoitukseni. En ole kiinnostunut niistä nuorista katselijoista siellä, vaan haluaisin ihan oman ikäistäni katselijakuntaa. Olisi vain ehkä hienoa vaihtaa tämä kirjoittaminen puhumiseen ja kuvien editointi videoiden muokkaamiseen. En tiedä.


No, mutta tulipas vuodatus. Tähän saa ihan vapaasti heitellä omia näkemyksiään asiasta. Seuraatteko te vlogeja tai seuraisitteko minua tuben puolella? Millaiset videot ovat mielenkiintoisia? Luetteko edelleen paljon blogeja vai onko käynyt kuten minulle eli videot tulee katseltua pyykin ripustuksen lomassa?

22.8.2017

Lapsen kanssa festareilla (Urkult 2017)

Tällaisessa syksyn sateisessa säässä on vielä kiva vähän palata meidän loppukesän lomaan ja reissutunnelmiin (oi jospa olisimme reissussa edelleen!). Meidän kesäreissulle (josta voit lukea myös täältä) sai siis inspiraationsa alunperin viime vuoden matkastamme Urkult -nimisille festareille.


Urkult on folkfestari pienessä Näsåkerin kylässä Ruotsissa. Itse kyllä kuvailisin festareita ennemmin etnofestareiksi, kuten vaikkapa Suomen Faces. Kahden vuoden kokemuksella sanoisin, että Urkultissa ihmiset ovat vastaanottavaisia, iloisia ja ystävällisiä toisilleen. Erityisesti tykkään siitä, kuinka hyvin lapset on otettu huomioon ison leikkialueen kera. Ruoka on myös erinomaista ja paikalla on myös paljon ihania käsityökojuja ja muitakin kojuja. Lisäksi hienoa on mielestäni anniskelukulttuuri, jossa sain alueen sisällä nautiskeltua ostamani oluen lapsen seurassa musiikkia kuunnellen. Ilman, että kukaan katsoi turhan pitkään tai ilman, että olisin nähnyt muitakaan liian päihtyneitä vanhempia.


Hippifestarifiiliksestä huolimatta koen myös, että kävijäkunta on kirjava. Lapsiperheitä, ikääntyviä, vammaisia, nuorisoa jne. Erityisiä hauskoja juttuja on myös pieni juna, joka kulkee alueen ja leirinnän läpi, jolle käy sekä lapset että aikuiset heittämässä läpyjä. Näkyipä junajonossa tosiaan ihan vain aikuisiakin, ilman lapsia. Iloinen vilkutus kuului myös asiaan, jos oltiin kättä pidemmällä. Toinen hieno kokemus oli Night of fire, joka viime vuonna meni minulta ja lapselta vähän ohi, kun en oikein nähnyt ja minulla oli veltto nukkuva lapsi sylissäni. Tänä vuonna oli kokemus ja Burn out punksien show aivan mieletön!


Festareilla meidän leirintä oli kaikista "alkeellisin" koko kesäreissun ajalla, mutta pienen alkujärkytyksen jälkeen selvisimme huusseista, joissa nuorison darra oli havaittavissa, kun alueiden bajamajat oli niin siistejä ja alueella kuitenkin päivämme vietimme. Peseydyimme myös virtaavassa joessa, mikä oli todella virkistävää ja pakotti uimaan ainakin kerran kesän aikana, hehe. Muuten oli siis leirinnässäkin ihan rauhallista nukkua, jos ei lasketa paikallista junttinuorisoa, joiden päätavoite oli ärsyttää nukkuvia hippejä basson jytkeellä autossaan. Tämä loppui kyllä molempina iltoina nopeaan, en tiedä johtuiko poliisista vai ärsytyksestä siihen, että provosointi ei onnistunut.


Musiikkia tuli tänä vuonna kuunneltua enemmän, kun viime vuonna, jolloin olin enemmän sidottu lapseen. Tykkäsin kyllä kaikesta kuulemastani, että senkin puolesta oikein laadukkaat festivaalit. Oikeastaan viehätys on vähän myös siinä, että yksikään artisti ei ole ennestään tuttu. Tänne lähdetään ennemminkin hengailemaan ja hakemaan hyvää fiilistä kuin artistien perässä juoksemaan.

No mutta sellaiset festivaalit lapsen kanssa. Meidän perhe tykkäsi ja lähtee mielellään toisenkin kerran, mikäli se vain on mahdollista. Nämä on T O D E L L A hyvät festivaalit lapsiseurassa, tykkään!

19.8.2017

Pelottaa

Normaalina iltana en todellakaan enää tähän aikaan avaisi tietokonetta, vaan kömpisin hissukseen kohti petiä älypuhelin kourassani (ihan vaan, että kukaan ei luule, että menisin oikeasti ajoissa nukkumaan). Päivän tapahtumien jälkeen en nyt kuitenkaan vain pysty. Totuus on nimittäin se, että tämän päivän tapahtumat Turussa tulevat pyörimään ainakin minun mielessäni kaikkialla minne kuljenkin jatkossa, etenkin julkisilla paikoilla. Minua pelottaa. 

Vanhempana olen huolissani lapseni turvallisuudesta. Tietysti myös muista läheisistäni, mutta kuten jokainen vanhempi tietää, niin erityisesti se oma lapsi on se, jonka vuoksi on huolissaan tässä maailmassa ihan kaikesta. Oma pelkoni ei ole uusi. Silloin kun olin raskaana se alkoi ja ajattelin tietysti, että helpottaa, kunhan lapsi syntyy, mutta vuosi vuodelta se pahenee vain, kun lapsi kasvaa ja alkaa olemaan itsenäisempi. 

Ennen Ruotsin matkaa olin todella ahdistunut, huolissani ja peloissani. Varsinkin kun silmääni osui tieto siitä, että Ruotsin terroriuhka on suuremmalla levelillä kuin Suomen. Tämän päivän teoista en tosin ole seurannut mediaa edes, että oliko kyseessä terroristinen teko vai liittyikö tämä johonkin muuhun, joten ei tehdä olettamuksia. Päätin kuitenkin lähtiessä ylittää pelkoni ja olen iloinen, että tein sen.

Nyt olen kuitenkin jo kolmen kappaleen verran päivitellyt ja vakuutellut pelkotilojani, vaikka se ei ollut tarkoitukseni. Halusin tulla kertomaan kuinka pahoillani myös minä olen tämän päivän tapahtumista sekä sen, että miten minä aion nyt näiden uusien tapahtumien valossa toimia toisin elämässäni.

EN MITENKÄÄN. (paitsi ehkä rakastaa rakkaimpiani avoimemmin!)

Tähän tahdon pyrkiä. Minua pelottaa, mutta en voi ennustaa elämää enkä voi lakata elämästä normaalia elämääni pelon vallassa. En myöskään aio alkaa rasistiksi enkä toivo rajojen sulkemista. Toivon, että energiaa käytettäisi sen sijaan palveluiden parantamiseen ja muiden hyväksymiseen. (Minun näkemykseni ovat aika samankaltaiset kuin Valkoinen raivo -dokumenttielokuvan loppusanoissa, joissa viitataan kuinka sama ilmiö kuin koulukiusaamisessa voi tapahtua maahanmuuttajien kanssa. Katsoin elokuvan kauan sitten, mutta se jäi mieleeni vahvasti.)

Tahdon lähettää paljon halauksia, valoa ja voimaa Turkuun ja kaikille tähän kamalaan tapahtumaan joutuneille <3